Kuvaus
Vanhat Koneet 03/2015
Julkaisupäivä 30.4.2015
Valmet 15 1954 & Valmet 500 1970
Riihelän talon hyvin palvelleet Valmetit ovat edelleen täydessä ajokunnossa. Valmet 15 hankittiin aikanaan tilan ensimmäiseksi traktoriksi ja Valmet 500 sen rinnalle karjan pääluvun lisäännyttyä uuden navetan myötä.
Steyr-Puch Haflinger 700 AP3 1961
Suomeen tuotiin 60-luvun alkuvuosina Fiat 500-malliin perustunutta itävaltalaista Steyr-Puch-henkilöautoa. Maahantuoja kokeili markkinoiden kiinnostusta myös merkin omalla monikäyttömaasturilla.
Deering 10–20 1924
Parkanolainen maanviljelys astui koneelliseen nykyaikaan, kun vuonna 1924 Kanan maatilalle hankittiin kylän ensimmäinen traktori.
Scania-Vabis BF61V 1954
Hetkulla tarkoitetaan linja-autoa, jossa etuovi sekä moottori sijaitsevat etuakselin etupuolella. Scania-Vabisalustainen ja Ajokki-korinen hetku on bussi ajalta, jolloin rakenne edusti vielä uutta ajattelua.
TAPAHTUMAT
Tractor World Show 2015, Malvern, Englanti
Maaliskuun puolivälissä järjestetty näyttely avasi Englannin vilkkaan traktoritapahtumien kauden.
Vanha Savotta, Rautajärvi
Metsäperinnepäivillä ihasteltiin kuormakoneita ja työnäytöksiä jo neljättätoista kertaa.
ARTIKKELIT
Kivensärkijöistä lokotrackeihin
Kivenmurskaimet ovat olleet Lokomolla tärkeässä roolissa yrityksen 100-vuotiaan historian alusta asti.
Romujen perässä
Konebongari Iikka Kekon tarinoita sekä kuva-arkiston aarteita parinkymmenen vuoden ajalta.
Mäkilän traktorimuseo
Somerolta löytyy vaikuttava konekokoelma, jota on kerätty parikymmentä vuotta.
Suurten traktorimerkkien mullistus 1965
Olli J. Ojanen jatkaa 50 vuoden takaisilla asioilla. Tällä kertaa ruoditaan Ford(son)in ja Massey Fergusonin mallimuutoksia.
VAKIOPALSTAT
Rekkaparkki
Seppiä ja mestareita
Rauhassa ruostuvat