Vanhat Koneet 07/16

8,90 

Ilmestynyt: 20.10.2016
Sivumäärä: 84

Varastossa

Tuotetunnus (SKU): VM829 Osasto:

Kuvaus

KONEET

Ferguson TE35
Paavo Puheloisen Kultamaha on uutteran isännän ansiosta päältä kaunis ja sisältä iskussa. Seipään varjoa pelännyt traktorimalli saapui Eurooppaan 60 vuotta sitten, Suomeen vuotta myöhemmin.

Deutz F4L 1952
Mäkilän traktorimuseon 50-luvun suuri Deutz on vetänyt Suomen Tivolin vaunuja.

Dodge 100
Pientä Dodge-kuormuria koetettiin kaupitella Suomessakin. Kotimaisuusastetta lisättiin Valmetin moottorilla.

Volvo F88 1976
Seppo Hakkaraisen Kasipari on yhä mukana tavarankuljetuksessa, vaikka kiihkeimmät ajoajat ovat jo ohi.

TAPAHTUMAT

Rauta ja Petrooli, Riihimäki
Syksyn suuratapahtumassa perehdyttiin pula-aikaan pelkkää konehistoriaa
laajemmin.

Hytittömien olumpiakynnöt, Urjala
Savi halkesi Halkivahan kylässä toista kertaa. Millä traktorilla mahdettiin karauttaa voittoon?

Sammin mäkivetokisat, Siikainen
Kymmenvuotias vetokisa houkutti jälleen vanhaa ja pientä mutta hitusen isonnettua vetäjää mäkeen.

Perinnekonepäivä, Huittinen
Kaharilassa pellolla kulki jos jonkinlaista konetta. Lisäksi opittiin muun muassa kattotiilten valmistusta.

Kalettoman konepäivä, Keuruu
Kalettoman asemalla nautittiin höyrykoneiden puhinasta ja maansiirtonäytöksistä.

IAA:n veteraanikalusto,
Hannover, Saksa Kuljetusalan suurtapahtumassa muisteltiin perinteiseen tapaan myös takavuosikymmenien rahtivehkeitä.

Lastbil, Jönköping, Ruotsi
Myös Ruotsin kuorma-automessuille oli koottu hallillinen entisajan ajokkeja.

ARTIKKELIT

Harry Ferguson – jääräpäinen uudistaja
Tarina miehestä, joka naitti traktorin ja työkoneen vallankumouksellisella tavalla yhteen.

Tanskan traktorisavut
Kävimme kierroksella perinteikkään maatalousmaan tapahtumissa ja museoissa.

Ensimmäiset dieselit
1930-luku toi dieselmoottorit Suomen kaduille ja teille. Dieseltraktoreita saatiin odottaa sotavuosiin asti.

VAKIOPALSTAT

Rekkaparkki
Uutisia, lukijain löytöjä, erikoisuuksia, merkkipäiviä.

Seppiä ja mestareita
Kari Käyhty korjaa koneen kuin koneen. Jos työstö ei muuten onnistu, hommaan rakennetaan tarvittava laite.

Markkinat
Anna vanhan raudan kiertää.

Rauhassa ruostuvat
Joona Hammin ruosteromanttisia valokuvia.

Lisätiedot

Paino 0.2 kg