Vanhat Koneet 03/13

8,90 

Ilmestynyt: 16.5.2013
Sivumäärä: 84

Varastossa

Tuotetunnus (SKU): VM611 Osasto:

Kuvaus

Vanhat Koneet 03/2013
Julkaisupäivä 16.5.2013

ESITTELYSSÄ

Scania-Vabis L75 Super ´60
60-luvun alkuvuosien pidetty työkalu, jonka mukavat muodot ja katolla loistava linjakilpi jäivät monelle öiseen aikaan liikkuneelle vastaantulijalle mieleen.

Zetor 3045 ´64
Kun puhutaan Zetorista, useimmille tulee mieleen vihreä ”kaksviitonen”, mutta oli niitä muitakin, kuten Jussi Kantin joka kulmasta repivä 3045.

Volvo G89
Yksi vuoden 1970 uutuksista oli
eteen siirretyllä etuakselilla varustettu Volvo G89. Aikansa erikoisuus ei kuitenkaan yltänyt suureen suosioon.

Vammas-traktorikaivuri ´64
Riuku-Vammaksena tunnettu traktorikaivuri on yksi monista suomalaisista maansiirtoalan innovaatioista. Ja samalla yksi tunnetuimmista.

Volvo B58 ´73
Kuopion Liikenteen ”neljänelosta” voi hyvällä omallatunnolla kutsua aidoksi savolaiseksi, se kun ei ole koko elinkaarensa aikana liikkunut muualla kuin Kuopion ja Varkauden liikenteessä.

Kraz-255B TMM-3M ´79
Konneveden metsissä saattaa törmätä isoon ja matalalta murisevaan, lähes hirviömäiseen näkyyn, jonka tuttavat tunnistavat jo kaukaa Heikkilän Arin maastokuormuriksi.

Kubota L245DT ´79
Veikko Jokisen pihalla on komeita vanhoja traktoreita, joiden joukossa yksi työssä patinoitunut Kubota. Traktorin merkistä ja ulkomuodosta ei heti arvaisi, että museoikä on ohitettu jo vuosia sitten.

Normag K15 A ´57
Pertti Airivirran matalasta tallista peruuttaa outo traktori, joka lähemmin tarkastellessa osoittautuu vuoden 1957 Normag K15 A -malliksi – yhdeksi niistä neljästä, jotka tulivat aikanaan uutena maahan.

TAPAHTUMAT

Techno Classica Essen, Saksa
Maailman suurin klassikkoajoneuvonäyttely tuotti tällä kerralla pienen pettymyksen koneharrastajille, mutta jotakin sieltäkin toimittajan muistikortille tallentui.

ARTIKKELIT

Harrastusta ikä kaikki
Pekka Mustola on elävä esimerkki siitä, että miestä voi tituleerata kokeneeksi koneharrastajaksi vaikka iän puolesta voisi erehtyä luulemaan toisin.

Kyläseppä Leo Mäkelä
Vesivehmaalainen Leo Mäkelä tunnettiin ahkerana ja taitavana kyläseppänä, jonka käsissä taipui niin metalli kuin puukin.

DAF-museo
Eindhovenista löytyy DAF:n museo, jonka kätköistä löytyy mielenkiintoista katseltavaa tuntikausiksi.

Uittohommia 50-luvulla
Olli J. Ojasen katsaus viime vuosisadan puolivälin uittohommista.

VAKIOPALSTAT

• Rekkaparkki
• Seppiä ja mestareita: Heikki Toivanen
• Kari Suomalaisen konepiirrokset
• Rauhassa ruostuvat
• Markkinat
• Kuvalaari

Lisätiedot

Paino 0.2 kg